Päässä tuntuu vahvasti tuoksuvan jo kesä ja kukkaset, vaikka vilkaisu pihalle kertoo jotain ihan muuta. Niinpä jatkoin samalla risutuslinjalla tämän metalliamppelin kanssa. Amppeli on ollut lähes käyttämätön, kun mikään purkki/aluslautanen ei ole tuonne pohjalle ole oikein sopinut. Joutaa siten ulkokäyttöön muovilla vuorattuna, sopimattomat ruukut unohtaen.

Punonnan aloitin pohjasta ja laitoin kokonaan umpeen. Kiinnittelin ympärille punottavaa risua tasaisin väliajoin rautalangalla kiinni myös itse kehikkoon. Mielessä kävi myös tuon sangan päällystäminen risulla, mutta vielä jätin sen tekemättä.

Ja sitten kuvat. Ennen "risutusta" amppeli näytti tältä:

59759.jpg

Ja käsittelyn jälkeen tältä:

59760.jpg

59120.jpg