Bongasin tässä yhtenä aamuna kirkasvalossa surffatessani tasaluvun 50000 Sadun Puikkoterapiaa blogin arpajaisissa. En olekaan vielä voittanut missään "blogi/nettiarpajaissa", enkä oikein muutenkaan paitsi ehkä kerran pari taskukamman pika-arvalla :) Sitkeästi kyllä joka keskiviikko ja lauantai osallistutaan isompiin valtakunnallisiin arpajaisiin.

300679.jpg

Paketista löytyi joulukortin lisäksi tuikitarpeellinen heijastiliivi sekä minulle ihan outoa Coatsin sukkalankaa. Värikin on juuri passeli tälläiseen ukkovaltaiseen perheeseen :) Ohuelta se kyllä tuntuu, kun on viimeaikoina neulonut lähinnä tuota Huopasta ja Teddyä. Seiskaveikkaa ohuemmasta en ole koskaan sukkaa koettanut, mutta nyt (tai siis joulun jälkeen) taitaa olla siihen oiva tilaisuus.

Kiitos Sinulle Satu tästä perjantain piristyksestä!

Tuolla arpajaisten kommenteissa on muuten osallistujen juttuja ikimuistoisimmista joululahjoistaan. Kannattaa ehkä lukaista, jos painiskelet lahjapulmien kanssa. Itse muistan parhaiten lapsuudesta parhaiten sen joulun kun olimme juuri muuttaneet kerrostalosta omakotitaloon. Jo itse jouluaatto oli erilainen joulusaunoineen ja tunnelmineen verrattuna kerrostalon jouluun. Jossain vaiheessa aattoiltaa tonttu kävi kolistelemassa eteisessä ja jätti lahjasäkit eteiseen. Lahjasäkkejä olohuoneeseen raahatessa tuntui, että paketteja oli todella monta ja yksi niistä oli lisäksi aivan mielettömän suuri. Sieltä mielettömän suuresta pahvilaatikosta paljastui nukkekoti. Sellainen melkein kuin Lundby, mutta peilikuva siitä. Olisiko se merkki ollut Mobilia tai jotain sinnepäin. Kyllä sillä nukkekodilla sitten tuli leikittyäkin. Valotkin siellä oli ja monta kertaa istuin peitto itseni ja nukkekodin päällä, että sain katsella valaistua nukkekotia ilman häiritsevää taustavaloa. Isäni teki siihen myös alakerran. Nyt tuo nukkekoti taitaa olla jossain suvun lapsilla leikeissä.

Kumpa sitä osaisi itsekin antaa omille lapsilleen jotain yhtä mieleenpainuvia lahjoja. Tänä vuonna meillä (pojat <6v ja 4v) toivotaan dinosaurus-juttuja ja pienin 2½ vuotias naskali on täysillä Puuha-Pete ja Tomi Traktori -mies. Kaipa noita toiveita täytyy vähän toteuttaa. Isovanhemmat päästetään vähän helpommalla ja lahjarahat on siirtyneet suoraan meidän tilille, josta sitten me yritämme hankkia jotain järkevää. Viime jouluna meillekin tuli valtaisa paketti kun esikoinen sai ison "polkujontikan", mutta tästä joulusta en tiedä tuleeko ihan niin isoja paketteja kenellekään. Ellei sitten ukkokullan kanssa hankita SaunaTonttua uusittuun saunaan vähän etuajassa ja laiteta rusetilla varustettuna pukin konttiin ;D Voisi siinä olla pukki vähän ihmeissään, vaikka onkin tiettävästi aika nuorekas ja urheilijataustainen.

59120.jpg