Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
18.03.2006 - 15:07

Nyt on sitten kaarmamassan tekoakin kokeiltu eilen illalla. Todella pölisevää puuhaa, vaikka laitoinkin ämpärin ympärille muovipussin ja sujautin pienestä reiäistä sauvasekoittimen sinne ämpäriin. Olin ensin hienontanut puukolla kaarnan suht pieniksi siivuiksi, samalla kun opettelin kaarnan veistoa (vai vuolemistako se on?). Joka tapauksessa varovaisestikin surautettuna lohkesi sauvasekoittimesta pieni muovipala, mutta toimii kyllä edelleen. Ohjeen mukaista puuliimaa en voinut käyttää, mutta käytin sen asemesta erikeeperiä silmämääräisesti mitaten. Ehkä meni ensin liian vähän tai sitten jätin silpun liian karkeaksi, mutta ei tuota kyllä juuri muovailla voinut. Laitoin isoon piparkakkumuotiin ja yritin painaa mahdollisimman tiiviiksi. Koska massaa oli aika paljon ja pelkäsin sen kuivuvan ämpäriin, irrottelin piparimuotin heti sillä seurauksella, että sydämen reunat murenivat. Jotain jäi sentään jäljelle. Loppumassaan sekoitin vedellä ohennettua erikeeperin loppua ja muovautuvuus parani hieman, mutta edelleen tein latteita sydämia painamalla kädellä ja lastalla massaa muovipussin päällä. Liimalisätyt vaikuttavat suht kestäviltä. Hauraimpiin tiputtelin päälle viimeiset liimatipat ja tarkoituksena on vielä suihkauttaa jotain lakkaa tms. päälle. Melkoinen kokeilu oli, mutta ovat kyllä aika nättejä. Miltäköhän näyttäisivät joulukuusessa? Vieressä kaarnapalasista ensin veistetyt sydämet, jotka ajattelin laittaa tulevaan unisieppariin roikkumaan höyhenten ja helmien asemesta. Noissa veistetyissä on muuten upea tuoksu :)

Hallatar kirjoitti 05.06.2006 - 17:08
Voi kuin hienoja!
Ihania!
Virpi Leikkari kirjoitti 23.10.2006 - 10:10
Kiitos sivuistasi sekä muidenkin, joita oikeastaan vain ehdin käydä katselemassa ja ihastelemassa. Kaikki on nii-iin iiii-ihania! Ihastuin ikihyväksi kaarnasydämiin. Miten tarkalleen ottaen kaarnamassan teit? En löytänyt ohjetta mistään. Mikäli ehdit käsitöittesi lomassa vastata, niin kiitän ja kumarran!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

     

Risunvääntöä, sammaltöitä ja kaikenlaista askartelua. Tämä on vanha blogini, joka en enää päivitä. Tervetuloa siis uuteen blogiini!

Oma kauppani netissä
Muista tekijänoikeudet!

Ethän kopioi tai käytä näillä sivuilla olevia kuvia, tekstejä tai malleja ilman lupaa!

vieraskirja ja laskuri

Kirjoita vieraskirjaani

Lue vieraskirjaa



Ilmainen www-laskuri

(kävijää alkaen 3.4.06)


Ulkoasun suunnitteli