Edelliset risulinnut taitavat olla vuodelta -02, joten pikkuhiljaa alkaa olla aika tehdä uusia lintuja vanhojen tilalle. Risu alkaa olla jo niin kuivaa ja haperaa, ettei enää tahdo kestää lasten käsien vääntelyä. Lintujen jalkakepitkin tahtovat tulla selkäpuolelta läpi, vaikka kuinka asettelisi lintuja uudelleen.

Käytössä oleva risu oli eilen niin lyhyttä, että siitä tuli vain pieniä lintuja. Tein sisälle tälläkertaa todella tiiviin "pallon" ja muutenkin muutin sidontatapaa pikkuisen. Koetin tehdä myös Ihan Itsen keskustelufoorumilla näkemäni linnun kaltaisen pyrstön. Ja päähän väänsin vielä risulenkin silmäksi. Tein vielä toisenkin, mutta onnistuin katkaisemaan toisen jalkakepin, joten tämän linnun uusi kaveri joutui majoittumaan omenapuun oksalle.

50696.jpg