Tänään oli taas yhdet lasten syntymäpäivät ja pitkästä aikaa tuli hieman askarreltua. Syntymäpäiväsankareina olivat 11 ja 8 vuotiaat tytöt, joille ajattelin tehdä hempeät kortit aiemmin tehdyistä paperimassasydämistä. Alle revin lahjojen pakkauspaperia ja valkoista mulperipaperia. Päälle liimasin ihan ihan puikkoliimalla maalatut paperimassasydämet. Korteista tuli todella kevyitä ja suht ohkasiakin eli sopivisivat hyvin myös postitettaviksi korteiksi.

116005.jpg

Sydämiä askarteluväreillä maalatessa tuli idea koristella myös lahjan käärepaperi samalla teemalla eli sydämillä. Tuumasta toimeen. Ovensuussa odotti kompostiin menemistä ituinen perunapussi, mistä nappasin yhden perunan. Idut pois ja peruna puoliksi. Sitten veitsellä pikainen sydämen "veisto" ja leimasinpuoli vähäksi aikaa talouspaperin päälle kuivumaan. Sillävälin sekoitin maalin ja aloin painaa kuvioita jo valmiiksi paketoitujen lahjojen päälle.

116009.jpg

Lapset eivät aikapulan vuoksi päässeet tähän painantaan nyt osallistumaan kun lopuksi, mutta tätä koetan heidän kanssa uudestaan kun on enemmän aikaa. Tietenkin painamme varmaankin autoja ja traktoreita ;) Tai sitten (jos satun jostain löytämään) sormiväreillä vaikka käden/sormien kuvia.

Ehkä koko hempeä idea lähti siitä, että eilen kuulimme lähipiiristä iloisia kihlajaisuutisia. Samalla tein myös pienen paketin tuoreelle kihlaparille, kun oli pieni muistokin jo valmiina kaapin päällä tätä tietoa odottamassa. Samanhenkinen korttikin, mutta tietenkin kahdella sydämellä, on tekeillä mutta vielä vähän kesken.

116015.jpg

Nyt jälkeenpäin voin vain ihmetellä miksi en ole tätä perunapainantaakaan koskaan tullut kokeilleeksi, vaikka monesti olen kuvia painannoista nähnyt. On oikein mukavaa hommaa, ja näin kesällä voisi vaikka puuhastella ulkonakin lasten kanssa. Lapsista voisi olla hienoa käyttää vaikka itse painettua T-paitaa. Ja monta vuotta on pitänyt koettaa myös painantaa ihan kasvien lehdillä. Hmm.. uusi (toivottavasti joskus valmistuva) sauna taitaakin saada koivunlehdillä painetut pefletit.

116012.jpg

59122.jpg