Viimeksi kokeilin "veistellä" turveharkoista sydämiä ja loput palaset pyörittelin palloiksi. Tänään oli sopiva päivä uuteen kokeiluun. Eli ensin kuva lähtötilanteesta:

169330.jpg

Vasemmanpuoleisesta alkaa hahmottua jotain nallentapaista. Kuvassa näkyy myös luonnonmukainen kiinnitysratkaisu eli koivunoksa.

169332.jpg

Toisesta palasesta tuli nallelle etutassut ja jalat. Tässä nalle kokeilee tulevaa istuintaan eli sammalilla pehmustettua metallirahia, missä on joskus kasvanut myös pääsiäisruohoa. Tässä vaiheessa nallella on vielä kivisilmät. Korvat olivat vaikeinta tässä nallen "veistossa". Ne on kiinnitetty ohuemmilla koivunoksilla, jotka leikkasin päistään teräviksi. Ensimmäinen turveharkko oli aika hajoavaista ja "hötöstä", mutta toinen mistä leikkasin raajat oli paljon parempaa leikata. Eli oma huomioni on, että harkkojen välillä on isoja laatu/kovuus/kokoeroja samankin pussin (jossa siis 3kpl) harkkojen välillä.

169333.jpg

Ja lopuksi nalle pääsi istuimineen lopulliselle sijoituspaikalle eli varjoisaan pääoven pieleen, mihin on ollut vaikeaa keksiä mitään koristetta. Kivijalka on tuosta todella korkea ja tylsän harmaa, varjon puolella kivityksellä ei juuri mikään kesäkukka kasva. Risulinnut ja tämä turvenalle ovat oivia koristeita tälläisiin paikkoihin.

169334.jpg

Kuvassa nallella on kaverina mallina käyttämäni joskus aiemmin tekemäni purutäytteinen mohairnalle Rikhard. Turvenallella ei vielä ole nimeä, mutta sellaista sopii toki ehdottaa. Kivisilmät vaihdoin kaarnaisiin ja lisäsin myös kaarnakirsun. Kivisilmät saattavat vielä palata takaisin, kun nuo tahtovat olla vähän liian samanväriset kuin nalle itse. Ehkäpä pengon vielä komeroa josko sattuisi löytymään sopivan väriset marmorikuulat silmiksi.

Nallella on kuvausta varten rinnassaan yksi Huopasesta virkattu sydänkokeilu (ohje Novitan sivuilla). Tummempi väri päässä johtuu siitä, että olen kastellut sitä turvesilppuvedellä tasoittaakseni/kiinnittääkseni pientä turvepaikkaa (=päälaen kohotusta).

169347.jpg

Nalle on nyt suurimmalta sateelta suojassa eli raajojen paikallaan pysyminen koivunoksakiinnityksellä on vielä arvoitus. Tuo turvehan muuttuu kastuessaan todella painavaksi, että sitten tuskin pysyvät oksakiinnityksin. Tällähetkellä nalle saa olla ihan tuollaisena naturellin ruskeana ilman sitä "sammalkarvoitusta", mitä ensin suunnitettelin. Raportoin nallen kunnosta myöhemmin, muutaman sateen jälkeen.

59122.jpg