Mitä muuta kuin auringottoa voi harrastaa hiekkarannalla? Käsitöitä tietysti, kunhan ei ota turhan arkoja materiaaleja mukaan. Hiekkaa on nimittäin ihan varmasti sekä kengissä että kutimessa ;) Ainakin kun on liikkeellä leikki-ikäisten kanssa.

Minulle on aina ollut vähän (enemmänkin) hankalaa luopua tavaroista, vaikka kuinka yritän tavata fengshui-opuksia sun muita, jotka kannustavat luopumaan turhasta tavarasta. Muutaman kerran olen toki kirppispöydälle tavaraa vienyt, mutta vaatteethan siellä eivät tahdo mennä edes senttihinnoilla kaupaksi. Ja kun toinen luonto tuppaa olemaan se, että tavaroita tulee katseltua sillä silmällä, että "noistahan voisi vielä tehdä tai tuunata jotain", niin voitte arvata että kaapeista ja pahvilaatikoista löytyy yhtä sun toista.

Eilen tuli mieleen koettaa virkkausta vanhoista T-paidoista leikatulla "kuteella". Sininen venahtanut ja nyppyyntynyt paita ja terävät sakset mukaan ja rannalle. Lasten melskatessa leikkelin paidan palasiksi ja kerin keräksi. Mutu-menetelmällä aloin virkkaamaan jonkinlaista spiraalia. Pannulapun olen varmaan tehnyt ala-asteella niinä ensimmäisinä virkkauksina, mutta minulle tuo malli on aikuis-aloittelijana hyvinkin ajankohtainen. Eikä se mitään helppoa ollut, lisäilin silmukoita varmaan vähän liiankin tiuhaan ja välillä taas liian harvaan.

160947.jpg

Ajatuksena minulla oli tehdä ulos rautaiseen puutarhatuoliin pyllynalunen. Viime keväänä suunnittelin huovuttavani sellaiset, mutta kovin on jäänyt vähäiseksi villoihin koskeminen muussa kuin langan muodossa ;) Sininen paita tuli käytettyä viimeistä hihaa myöden hyväksi, mutta ympyrä jäi liian pieneksi. Pikainen kierros kotona kaapille ja hyllytin muutaman "remonttipaidan" lisää. Jonkinmoinen alusta tuosta kokeilusta kuitenkin syntyi, mutta toivottavasti ajaa asiansa. Ainakin on helppo pitää ja pestä. Aluksi ajattelin, että alapuolelle voisi vielä tehdä vanusta lisäpehmikettä, mutta vielä jäi lisäämättä.

160945.jpg

Ihan ensimmäiseksi en ala kuitenkaan mattoa virkkaamaan, sillä senverran raskasta tuo oli kädelle. Jouduin pitämään virkkuukoukusta kiinni lusikka-otteella, muuten en olisi jaksanut kudelankaa virkata.

Ja että ei taaskaan menisi pelkäksi virkkaukseksi niin kerron, että tänään väkersin keväisistä risuista mm hännällisiä sydämiä ja eilen viimeistelin aiemmin aloitetut risusarvet. Kuvia en noista ainakaan vielä laita, koska ovat ilman koristeita, ja löytyyhän täältä vanhoja kuvia samanlaisista jo pilvin pimein :)

59122.jpg