Edit 3.11.2006 Lisäsin kuvan korvallisista tossuista. Innoissani virkkasin KAKSI ympyrää ja heitin ne koneeseen. Onneksi niistä tuli liian isoja ja sain niistä puolittamalla tarvitsemani NELJÄ korvaa. Kiinnitin ne tossuihin ompelulangalla. Palaga kyseli ohjetta. Löysin sen Puutarha.netistä käsityö-keskustelusta. Ehkä täytyisi kysellä vähän lisätietoja ohjeesta, kun ei näistä nyt ihan sellaiset tullut kun luulin. Ihmettelin kyllä tossujen lyhyyttä niitä koneeseen laittaessani. Tulostin jo kyllä valmiiksi Ullasta yksien tossujen ohjeen, että ehkäpä kokeilen seuraavaksi sitä :) Työn alla (kolmatta kertaa pesussa) on ne Pirkan ohjeella virkatut tossut. Ihan liian isot siis vieläkin. Mennee taas saksimiseksi ja ompeluhommaksi ;)

246021.jpg

59122.jpg

Minun piti tehdä tossut Huopasesta itselleni, mutta hieman toisin kävi ohjeen virheellisen tulkinnan takia ;) No, pienin muokkauksin tossuista tuli sopivat 5 vuotiaalle. Venyttelin ja kuivasin kenganpohjalliset sisällä. Leikkasin palaset pois suuaukosta ja ompelin suun uudelleen kokoon. Varhain tänä aamuna (eilinen venähti taas pitkälle aamuyöhön) koristelin tossut pikaisesti. Korvatkin olisin neulahuovuttanut, mutta ei ollut sopivanväristä villaa. Huopasta jäi, joten seuraavaan koneelliseen lähtee mukana kaksi paria korvaa noille hiirenkaltaisille otuksille laittettavaksi.

243224.jpg

Tossut on kuitenkin jo testattu ja hyvään aikaahan nämä valmistuivat, sillä nimensä mukainen yö oli taas nimipäiväsankarillamme. Lunta oli tuiskanut niin, että talon toisen ulko-oven sai oikein voimalla työntää auki. Kaunistahan tuolla ulkona nyt on, mutta vieläkin hyytävä viima. Täytyypä tässä lämmitellä (vaikka en pihalla kun piipahtanutkaan portaan pieliä puhdistamssa) käsiä kahvikupposen ympärillä :) vai täytyiskö nyt ottaa kämmekkäät sisäkäyttöön? Nyt siellä nimittäin tarvitaan jo lapasia.

243225.jpg

Huopas-lapasia olenkin neuloskellut ja ajatuksena on ollut ne kaikki jotenkin myös koristella neulahuovutuksin ja/tai kirjonnoin. Vähän uhkarohkeaa sillä kirjontaa en osaa. Koulussa (ala-asteella) kirjottiin joskus tyynyliinaan oma nimi ja jokin koukero siihen ympärille.. oli se tuskallista ja melkoinen ryppykasa siitä kohdasta sitten tulikin ;) No, kuitenkin eilen illalla koetin yksien lapasten kanssa koristelua neulahuovutuksella, mutta en millään meinannut keksiä kuviota, enkä saada tuohon väriin sopivaa villaa. Jonkinmoisen sydämen sitten taas kerran neulasin ja hetken mielijohteesta siihen päälle vielä valkoisia pilkkuja...

243246.jpg

Huh... ongelmana onkin nyt sitten se, että saakohan tuota millään tuosta enää irti? Veitsellä leikaten kenties? Hmm... tai sitten nuo saa jäädä omaan käyttöön. Näkee nyt mitä näille jatkossa tapahtuu. Lumihiutale olisi ehkä sopinut paremmin tai sitten jokin valkoinen kukka. En vain halunnut taas tehdä tulppaani-lapasia. Eikä enää oikein ajatuskaan sykkinyt kovinkaan kirkkaana.

Ja kun tuon edellisen jutun aloitin noilla sanoilla, että "Olipa kerran kurpitsa", niin sanonta pitää kohta täysin paikkansa. Lopetan jutun tämänpäiväinen otoksella tuosta kurpitsasta. Päivä päivältä se taitaa muuttua "kammottavamman" näköiseksi ;)

243231.jpg

59122.jpg