Luin Ihan Itse sivuston keskustelufoorumilta, että myös kanamunakennot sopisivat paperimassan valmistukseen. Eikun kokeilemaan, kun sain muutaman kennon jemmattua talteen. Yksi kolmesta oli muuten ihan uudenmallinen ja pinnaltaan tasainen ja luonnonvalkoinen, pelkästään niitä käyttämällä saattaisi tulla aika kivaa vaaleaa massaa.

Revityt palat olivat yön vedessä ja seuraavana päivänä mössäsin ne sauvasekoittimella. Seuraavaksi otin massaa siivilään ja puristelin kädellä liiat vedet pois. Massa oli aika kiinteää, mutta kasassa se ei kyllä   pysynyt yhtään. Ajattelin lisätä massaan liimaa, kun liisteriä ei ollut saatavilla. Massa oli kuitenkin jo niin kuivaa, ettei erikeeperi (olisi varmaan kannattanut vähän ohentaa) oikein sekoittunut sillä sauvallakaan. Päätimme kuitenkin muovailla massasta kuvioita painamalla sitä piparkakkumuottiin ja irroittamalla siitä varovasti.Kuviot kuivuivat sentin paksuisinakin melko hyvin vuorokaudessa, mutta eilen illalla siirsin ne keittiön vesipatterin päälle kuivumaan ja tänä aamuna päästiin maalaushommiin.

Käytimme maalaukseen askarteluvärejä. Suttaustahan (askartelijat siis 5 ja 3 vuotiaat pojat) se homma oli, mutta suurimmilta maalituhoilta vältyttiin :) Vielä täytyisi tehdä noihin taideteoksiin reikiä, että saisi vaikka roikkumaan mobileen tms.

Seuraavalla kerralla taidamme kuitenkin koettaa tavallista sanomalehtipaperia massan valmistukseen ja varaan saataville myös tuota liisteriä. Ja kuopuskin (vajaa 2 vuotta) pääsee osallistumaan repimistalkoisiin.

50353.jpg

 

67137.jpg