Taannoin mietiskelin täällä mitä (naamiointia) voisi tehdä makuuhuoneen ikkunasta ensimmäiseksi näkyvälle, vinossa olevalle öljysäiliön ylitäytönestoputkelle. "Risutuksesta" meinasi tulla ikuisuusprojekti, kun en heti löytänyt tarpeeksi paksua suoraa rankaa kahdeksi muuksi obeliskin jalaksi. Risutin ensin kaksi ohuempaa rankaa ja heitin ne sitten pois. Viimein löysin nuo suorat rangat, joista toinen on  rikkoontuneen päivänvarjon varsi.

Yläosaan minun piti ensin tehdä iso risupallo, mutta oma pituus loppui kesken ja keikuin ämpärin päällä jo tuotakin yläosaa tehdessä. Ja onneksi en alkanut suht suuritöiseen pallon tekoon tuolla yläilmoissa, sillä joudun tuon yläosan jokatapauksessa purkamaan tai muokkaamaan irroitettavaksi. Öljysäiliön täytön yhteydessä putken pää pitää päästä tarkastamaan.

Syksyllä hutaisten istutettujen päivänliljojen ja tulppaanien alkuja näkyy maasta jo pilkistävän ja obeliskin sisällä kasvava kiinankärhökin on alkanut vihertää. Mitään maanparannuksia ei tullut tehtyä, vain suuremmat vuohenjuuriesiintymät tuli poistettua. Ajattelin, että nuo maatiaispäivänliljat rehevyydellään saisivat pimennettyä mahdolliset rikkaruohojen massaesiintymät. Kansirakennelman takana oleva alue odottaa vielä lisämylläystä ja multatäyttöjä. Toivottavasti siinä vihertäisi nurmikko jo syksyllä ja navettapolun vieressä olisi iso penkki, missä voisi istuskella ja tarkkailla hiekkalaatikolla leikkiviä lapsia. Monelta osin taitaa olla toiveajattelua, mutta katsotaan nyt mitä tuleman pitää.

Eli tässä vielä linkki ennen kuvaan ja tilanne tänään. Molemmat kuvat ovat huonolaatuisia, olen nimittäin ottanut ne sormenjälkiä täynnä olevan ikkunan läpi. Kuvassa vasemmanpuoleisin obeliskin jalka on tuo naamioitu putki.

83101.jpg

59122.jpg