Löysin taas suomalaiset juureni, tai ainakin jokin mainos kehoittaa niin tekemään ;) Jos koivu ja kuusi mielletään perisuomalaisiksi puiksi niin sitten tuo lausahdus pitää paikkansa. Olen kaivellut lukemattomia kiviä ja juurenpätkiä erään puutarhaprojektin tiimoilla, ja osan juurista heittelin tyhjään multasäkkiin odottamaan jotain toimenpidettä. Siellä saivat kyllä viikkokausia kuivua ja osa oli kuivunut maassa auringossa varmaan jo kuukauden päivät ellei kauemminkin. Netistä Kesäheinä 2001-2003 projektin sivustolta löytämäni tiedon mukaan juuria voisi käyttää vain tuoreina, mutta ilmeisesti tuossa on kyse  käyttötavaroiden teosta ja vain kuoritun juuren käytöstä. Tänään kuitenkin koitti sellainen hetki, että läksin lastenohjelmien aikaan kuopuksen kanssa ulos ja kippasin kuivakkaan sisällön kuivuneelle ruohikolle ja istahdin ideoimaan kasan äärelle.

134947.jpg

Koska tässä on nyt aiemminkin askarreltu sydämiä materiaalista kuin materiaalista, niin eihän juuri ole sitten poikkeus. Tein kaaossydämen. En käyttänyt mitään muuta kuin pelkkiä kuivahtaneita juuria, joista osa napsahteli pujotellessa poikki. Ripustuslenkkikin on taipuisa kuusenjuuri. Kieltämättä apuna ihan alussa olisi voinut olla vaikka narua tai rautalankaa, mutta enpä jaksanut mennä hakemaan, kun aurinko lämmitti niin mukavasti tätä tehdessä. Lopuksi siistin sydämen oksasaksilla.

Sotkuakin syntyi, mutta onneksi oli taas kerran normaali pihavaatetus päällä eli vihreät äitienpäivälahjaksi saamani lappuhaalarit ;) Juuret eivät olleet siis mitenkään pestyjä, mutta työhanskalla irroittelin tehdessä suurimmat multakokkareet. Ja voisihan tuollaisen tehtynäkin vasta suihkutella puhtaaksi jos tahtoo.

 Aurinko vaikeutti kuvaamista niin, että pujottelemani kauniit vaaleanpunaiset ruusut "paloivat" ihan valkeiksi läiskiksi, mutta ehkä tästä nyt idea selviää kuitenkin. Sydän on molemmilta puoliltaan suht samanlainen ja keskeltä vähän pulleampi.

134950.jpg

Ja kun tässä nyt sydänlinjalle taas kerran lähdettiin niin laitanpa vielä pari kuvaa luontoäidin muovaamista sydämistä. Ensin tämä tomaattiviipaleen päällä lepäävä sipulirengas. Sipulissa oli painuma yhdellä kyljellä, mutta viipaloituna se näytti paljon paremmalta :)

134951.jpg

Ja sitten vielä lasten leikkipaikalle, männyn juurelle sijoitettu maasta löydetty iso kivisydän.

134952.jpg

59122.jpg