Taisi olla menoa. Anteeksi tämä aasinsiltani edelliseen postaukseen, mutta niin vain virkkaus- & neulontakammoinen risunvääntäjäkin jäi (virkkaus)koukkuun. Tuo mainitsemani kammo virkkaukseen on peruja jostain kouluajoilta, jolloin hikisin käsin yritin väkertää "nitisevästä" langasta jotain neulepuseron kappaletta.

Tiitsan blogista katselin moneen otteeseen kuvia kauniista salomoninsolmuhuiveista, eikä tilannetta mitenkään parantanut se, että mm. Kangaskasa -blogissakin sellaisia alettiin virkata.  Edellisessä postauksessa olin siis hankkinut jo kaksi erilaista lankakerää, virkkuukoukun ja 3:n neulepuikot. Aloitin ensin tuosta ihanaisesta turkoosinkirjavasta Samos Lollipopista kokeilemaan solmuja Tiitsan blogista löytyvin neuvojen perusteella. Luulin onnistuneeni solmuilussa, ja tempaisin yhtäkyytiä illan ja seuraavan aamun aikana tuon kerällisen kapeaksi huiviksi. Nooh, lanka tietenkin (onneksi) loppui kesken. Oli muutakin kauppa-asiaa, niin että pääsin taas lankaostoksille. Tuota turkoosia ei tietenkään siinä kaupassa ollut, mutta pinkkiä Samosta ja luonnonvalkoista Teddyä löytyi. Niistä lisää myöhemmin.

Katselin turkoosia huivintekelettäni ja totesin solmujen olevan oudon näköisiä. Huomasin virheeni, eli yhden langankierron puuttumisen, vielä kerran ohjeita lukemalla. Harjoituskappale mikä harjoituskappale, mutta purkuun meni. Aloitin huivinteon uudestaan samalla aiempaa huivia riistäen ja hieman leveämpänä. Nyt taisin saada solmun jotakuinkin kohdalleen?  Pääsin taas käymään kaupassa ja löysin lisää turkoosia, että sain jatkettua huivia pidemmäksi. Reunat eivät ole aivan suorat, mutta tässä harjoitushuivissa eivät niin kamasti haittaa, koska aion käyttää huiviä kuten sen olen kuvaa varten asetellut. Ala-ja yläreunaan virkkasin ketjusilmukoita.

146041.jpg

Lankaa tähän meni noin 70g. Pituutta tuli noin 120cm. ja leveyttä 20cm. Mitäs tuosta 30 grammasta vielä saisi? Jossain olen nähnyt kuvan&jutun sellaisesta solmittavasta "hiuspannasta", mutta missä? Tietäisikö kukaan?

59122.jpg